Viime viikonlopulla kävin lähes koko lankavarastoni läpi punniten pienimmätkin nöttöset. Toki täytyy tunnustaa, että kaksi suurikoikoista kätköa jäi vielä odottamaan. Lopppulaskentaa en ole suorittanut mieheni vihjailusta huolimatta. Hän kun luulee lankaa olevan enempi kuin painoa hänellä :) No, enpä taida kertoa totuutta!

CIMG5959.JPG

Nämä valmistuivat kätköistä löytyneestä Huopasesta. Malli on Novitan 2007 kevät lehdestä. Muutamat tossut olen tällä mallilla virkannut jo aiemmin.

CIMG5960-normal.jpg

Vanhemmalla tyttärellä on herkkä iho ja alkutalvesta hän toivoi uutta huivia kaulaan kiedottavaksi. Toiveen täyttämiseen oli aikaa vasta nyt ja tikuttelin Siiri langasta tuubin. Lankaa kului noin 250 grammaa. Lanka oli ihan mukava neulottava vaikka tekokuitua onkin. Periaatteessa kuuluu siis inhokkilistalle. Mutta minkäs teet jos toinen on herkkä hipiäinen, eikä kestää ehtaa villaa.

Käväsin Tampereella työreissulla ja eksyin Lankaideaan. Sieltä mukaan tarttui pari kerää Dropsin Delight-lankaa ja uudet sukkapuikot. Hiilikuitupuikot olivat lopussa mutta ostin myyjän suosittelemat lyhyet ja ontot metallipuikot merkkiä Nova-Metal. Mukavalta tuntuvat.

-Santramaikki